Harvard, Cambridge, MA, multiparttineuvottelun intensiiviworkshop, päivä 4/12. Valmistautumista tai neuvotteluja takana joku 55 tuntia ja fysiikka tuumii että nukkua voisi esim. välittömästi (10.12pm). Jos kuitenkin pieni tarina perjantaihinne ajatuksia herättämään.
Tänään neuvoteltiin Darfurin välirauhan ehtoja. Arpa antoi kyseenalaisen kunnian edustaa 1. varapresidentin roolissa Sudanin hallitusta, joka ei ole kuulunut “ihan” maailmanhistorian puhtaimpiin pulmusiin ja rooli oli sen mukainen, eli erittäin aggressiivinen: rooliin kuului mm. haukkua kapinnallisia murhaajiksi ja kieltäytyä pitämästä heitä pöydässä (kuvaillakseni neuvottelujen kevyempää osuutta).
Harjoituksen jälkeen Punaisen ristin roolissa neuvotellut totesi minulle, että olinpas realistinen roolissani. Kun näytin kysymysmerkiltä, hän totesi olevansa Sudanista kotoisin ja avustavansa tällä hetkellä juuri niitä kapinallisia, joita olin edellisen parin tunnin aikana roolissani mätkinyt kuin sitä kuuluisaa litran mittaa. Ja kertoipa hän senkin, että tämä varapresidentti, jota näyttelin, oli juuri se varapresidentti, joka oli heittänyt hänen isänsä vankilaan. Siis ihan oikeassa elämässä.
Sai miettimään. Sai miettimään vaikka sitä, kuinka ihmeellistä ja järkyttävää on se, että tällaiset harjoitukset ovat toisille vain harjoitusta, ja toisille kuin kuvaus elävästä elämästä. Minä lähdin neuvotteluista näiden ajatusten kanssa jakaakseni sen teille facebookissa. Hän lähti ajatellen sitä, miten tärkeää olisi päästä Sudanin hallituksen kanssa edes neuvottelupöytään.
—
Pariisin iskun myötä muukalaisvastaisuus noussee taas, ja se voi näkyä vaaleissakin. Toivoisin, että jokainen ehdokas, tai oikeastaan jokainen suomalainen, tutustuisi henkilökohtaisesti edes yhteen pakolaiseen, ja kuulisi tarinan, joka asettaa asioita perspektiiviin. Veikkaan, että “pakolaisia on autettava heidän omissa maissaan” -vastaukset vaalikoneissa voisivat vähentyä aika reilusti.