Tag: kaupunkipolitiikka

  • Ensimmäinen Malmi-kaava valtuustossa

    Ensimmäinen Malmi-kaava valtuustossa

    Tänään kaupunginvaltuusto päättää ekoista Malmi-kaavoista, historiallista! Yksi rakentamisen vastustamisen syistä on ollut “kallis esirakentaminen”. Tänään listalla kaavat, joissa kustannukset 250e ja 660e/kerrosneliö. Ei siis erityisen kallis vrt. muihin hankkeisiin tai hyötyyn.Päätimme esim. taannoin Hernesaaren kaavasta, jossa ko. kustannukset oli 100…550 e/k-m2. Jo rakennusoikeuksien myynti kattaa näiden kaavaratkaisujen kulut. Vielä isompi merkitys on sillä, että jo…

  • Tilinpäätös 2018 – aikataulutusta ja strategioita

    Tilinpäätös 2018 – aikataulutusta ja strategioita

    Vuosi 2018, ja samalla ensimmäinen täysi vuosi kaupunginvaltuutettuna oli monin tavoin ihan uudenlainen. Verrattuna alkupuoleen 2017 pöydällä oli kolme uutta luottamustointa – kaupunginvaltuuston lisäksi Helsingin Satama Oy:n hallituksen puheenjohtajuus sekä Vantaan Energia Oy:n hallituksen varapuheenjohtajuus. Kai voisi sanoa, että niin arki kuin viikonloput ovat olleet huomattavasti aiempaa organisoituneempia niin töiden kuin vapaa-ajan osalta. Kuulin jonkun…