Samaan aikaan, kun julkiselle sektorille pitäisi saada huomattavasti lisää fiksua tekemistä ja tehoa, viime päivinä olemme taas saaneet kuntapolitiikasta aivan päinvastaisia esimerkkejä liukuhihnalla. Esimerkit huutavat tarvetta muuttaa kuntalainsäädäntöä.
Pisara-rata on koko valtakunnan junaliikenteen kannalta tärkein investointi, mutta siitä huolimatta pääkaupunkiseudun kunnista siihen aikoo osallistua ainoastaan Helsinki. Uuden lentokenttäjunan taas pitää kiertää Myyrmäen kautta, jotta valtio sai Vantaan mukaan vastaamaan kustannuksista – tämä muutos tekee junamatkasta niin pitkän, että jatkossakin taitaa olla nopeampi ja helpompi mennä HSL:n tai Finnairin bussilla.
Ei valtiolla toki mene kuntiin liittyvän lainsäädännön kanssa paljoa vahvemmin. Kaadetulla metropoliuudistuksella oltiin luomassa pääkaupunkiseudulle uutta hallintokerrosta, ja jos sote-uudistus hyväksytään tällaisena, sekin näyttää pitävän huolen lähinnä kuntien palveluntuotannon sementoimisesta ja kilpailun rajoittamisesta, kun syytä olisi edetä juuri toiseen, kilpailua edistävään suuntaan.
Putkeen ei ole mennyt sekään, että kuntien tehtäviä piti purkaa tällä hallituskaudella miljardilla, mutta loppujen lopuksi on päädytty lähinnä siirtämään tehtäviä valtiolle. Säästöt ovat jääneet murto-osaan ja julkisen sektorin koko pysyy valtavana. Jonkun on pakko luopua saavutetuista eduista, jotta tässä savotassa onnistutaan.
Julkisen sektorin koko riippuu tehokkuudesta
Tämä kampanja on osaoptimointia vastaan, Suomen kokonaisedun puolesta. Mielestäni kuntia koskeva lainsäädäntö, koko kuntien tehtäväkenttä ja niiden itsehallinto pitäisi uudistaa perusteellisesti. On hyvä periaate, että päätökset tehdään niin lähellä kansalaisia kuin on järkevää ja tehokasta. Mutta nykymallinen kuntien tehtäväkentän buffet-pöytä on kaukana siitä.
Kuntien vastuita pitäisi merkittävästi keventää. Jos kuntien tehtävät olisivat järkevämmin mitoitettu, ei edes pakkoliittämisille olisi välttämättä tarvetta – mikäli kunta siis suoriutuu näistä uusista tehtävistään itsenäisesti, ja pystyy tehtävien vähetessä myös keventämään hallintokulujaan. Lähidemokratia toteutuu lähipalveluissa kuten peruskoulutuksessa, kun taas esimerkiksi seudulliset maankäyttökysymykset ja kaikki monimutkaisempi terveyden- ja sairaanhoito jätetään valtion hoidettaviksi. Samalla voitaisiin keventää ja keskittää ylimääräistä aluehallintoa (ELY:t ja AVI:t).
Lisää järkeä tarvittaisiin myös nykyiseen kuntaliitosperiaatteeseen, jonka mukaan jokainen liitos tarkoittaa peräti viiden vuoden suojatyöpaikkaa. Ymmärrän, että tällä tavoitellaan kuntatyöntekijöiden hyväksyntää liitoksille, mutta menetelmä on muun maailman näkökulmasta niin vieras ja epäreilu, että sille on vaikea keksiä perusteluja.
Ensi eduskunnan on keskityttävä julkisen sektorin tehostamiseen. Kuntien välisen osaoptimoinnin lopettaminen ja kuntien tehtävien keventäminen olisi erinomainen paikka aloittaa.