Avainsana: liikenne
-
Turvallista ja toimivaa kevyttä liikennettä
Kevyt liikenne — pyöräily ja kävely — kaipaavat edelleen kehittämistä Helsingissä. Kävelyn osalta ennen kaikkea kyse on esimerkiksi risteysalueiden ja suojateiden turvallisuudesta. Jokainen kävellen Helsingissä liikkuva osannee nimetä jonkun risteyksen lähialueeltaan, jossa joutuu olemaan esimerkiksi huonon näkyvyyden tai toistuvien ylinopeuksien tai punaisia päin ajamisen vuoksi varuillaan. Pidän järkevänä, että automaattista liikenteen valvontaa keskitetään paikkoihin, jotka…
-
Potkulaudat kuriin
Vuokrapotkulaudat ovat monesti arjen pelastaja. Niitä on kuitenkin käytettävä ja ne on pysäköitävä turvallisesti. Vaaratilanteita tai vakavia loukkaantumisia ei tarvita enää yhtäkään. Ehdotankin seuraavia uudistuksia: Potkulaudat on pysäköitävä ydinkeskustassa aina määrättyyn paikkaan, pois kävelyteiltä. Sama käytäntö otettava voimaan myös ydinkeskustan ulkopuolella. Jos potkulauta on kuvan mukaan pysäköity pysäköintiruudun viivojen ulkopuolelle (ja jos syy tähän ei…