Turvallista ja toimivaa kevyttä liikennettä

Kevyt liikenne — pyöräily ja kävely — kaipaavat edelleen kehittämistä Helsingissä. Kävelyn osalta ennen kaikkea kyse on esimerkiksi risteysalueiden ja suojateiden turvallisuudesta. Jokainen kävellen Helsingissä liikkuva osannee nimetä jonkun risteyksen lähialueeltaan, jossa joutuu olemaan esimerkiksi huonon näkyvyyden tai toistuvien ylinopeuksien tai punaisia päin ajamisen vuoksi varuillaan. Pidän järkevänä, että automaattista liikenteen valvontaa keskitetään paikkoihin, jotka ovat erityisen turvattomia.

Kävely-ympäristöjen lisäksi myös pyöräilyyn kannattaa panostaa, koska turvallinen ja sujuva pyöräily vähentää liikenteen ruuhkia ja päästöjä, edistää terveyttä ja tekee kaupungista viihtyisämmän niin aikuisille kuin lapsillekin. Pyöräprojektit herättävät tunteita ja saavat paljon näkyvyyttä, mutta ovat lopulta liikenneinvestoinneista pienehkö osuus. On parempi ohjata pyöräilijät kunnollisille reiteille kuin väistellä kovaa ajavia työmatkapyöräilijöitä joka puolella.

Pyöräinfrasta löytyy kehitettävää, koska nykyiset pyöräväylät ovat edelleen paikoin sekavia, liian kapeita tai epäyhtenäisiä. Tarvitaan selkeästi erotellut ja riittävän leveät pyöräkaistat, jotka jatkuvat loogisesti ilman äkillisiä katkoja. Samoin risteyksissä ja ajoratojen ylityksissä on edelleen parannettavaa, jotta pyöräilystä tulee selkeämpää ja sitä kautta turvallisempaa ja lähestyttävämpää – tämä on mielestäni myös autolla liikkuvan etu.