Avainsana: pyöräily

  • Turvallista ja toimivaa kevyttä liikennettä

    Turvallista ja toimivaa kevyttä liikennettä

    Kevyt liikenne — pyöräily ja kävely — kaipaavat edelleen kehittämistä Helsingissä. Kävelyn osalta ennen kaikkea kyse on esimerkiksi risteysalueiden ja suojateiden turvallisuudesta. Jokainen kävellen Helsingissä liikkuva osannee nimetä jonkun risteyksen lähialueeltaan, jossa joutuu olemaan esimerkiksi huonon näkyvyyden tai toistuvien ylinopeuksien tai punaisia päin ajamisen vuoksi varuillaan. Pidän järkevänä, että automaattista liikenteen valvontaa keskitetään paikkoihin, jotka…

  • Autoilu ei tarvitse suojelua – ilmasto ja ydinkeskusta tarvitsevat

    Hesarin Tuomas Niskakankaalle kolme leijonaa autoilijoiden edusta huolehtivasta kolumnista, joka toimii samalla päivän ansana: saa kokoomuslaiset puhumaan autoilusta ja liikenteen kehittämisestä juuri vihreitä vastaan käytävän pormestarivaalin alla Lankean ansaan ilomielin. Ensin tunnustan jotain: rakastan autolla ajamista. Vannoutuneena ydinkeskusta-asujana en ole kuitenkaan koskaan hankkinut autoa – koska siinä ei ole ollut mitään järkeä. Vasta pari viikkoa sitten,…