Fiksua johtamista, parempaa maailmaa

Olen 35-vuotias liikkeenjohtaja, hallitusammattilainen, ja vuoden ikäisen lapsen onnellinen isä. Olen innostunut strategiasta ja päätöksenteosta, neuvotteluprosesseista, numeroiden analysoinnista, johtamisesta ja asioiden aikaan saamisesta. Olen kotonani erityisesti projekteissa ja toimialoilla, joilla yksityinen ja julkinen sektori ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Uratavoitteeni on johtaa yhteiskuntaan ja ilmastoon positiivisesti vaikuttavia organisaatioita ja liiketoimintaa, mahdollisesti toimien myös itse yrittäjänä.

Päätyöni vuodesta 2017 on ollut sote-ohjelmistoyritys Vaana Oy:n toimitusjohtajuus. Lisäksi toimin Helsingin Satama Oy:n ja markkinointiyritys Oy Frank Students Ab:n hallituksen puheenjohtajana, sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) valtuuston jäsenenä ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Yhteensä kokemusta erilaisista hallitustehtävistä liikeyrityksissä ja muissa yhteisöissä minulla on pian 20 vuotta.

Vapaa-aikaani käytän mm. tennistä pelaten ja bändimme Stop the Pressin kanssa treenaten ja keikkaillen,. Lisäksi analysoin viikottain politiikan käänteitä Politbyroo -podcastissa Sini Korpisen ja Juha Töyrylän kanssa.

Taloustieteellisen koulutuksen olen saanut Helsingin kauppakorkeakoulussa ja johtamisen ja julkishallinnon koulutuksen Harvardin yliopiston Kennedy School of Governmentissa.

Kalliolaisen ajatus: Hämeentie joukkoliikennekatuna hyvä, mutta
1) isot kanttikivet tekevät vaarallisen tuntuisen ja vähentävät joustavuutta
2) täysi vitsi ettei talvihoitoon muka riitä rahaa
3) tuodaan vaikka automaattikamera sakottamaan laittomat parkit
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008506890.html?share=850231242c1e3d58009cf0d44bfaa09c

Kun aluevaali”pöhinää” seuraa, tulee fiilis että toivottavasti ensi tai seuraava hallitus päättää joko:

1) lisätä alueiden tehtäviä ja päätöksentekokykyä (verotus)

2) unohtaa aluevaalit ja kirjata lakiin, että kunnat valitsevat alueiden päätöksentekijät

Miksi? No koska…⬇️

Load More…

Leikkaaminen leikkaa kasvua – niinkö?

Viime viikolla Suomessa on oltu varmoja lähinnä siitä, että olemme matkalla tuhoon. Se on jäänyt vielä keskusteluissa epäselväksi, päädytäänkö tuhoon varmemmin, jos alamme leikata, vai jos emme

Lue lisää »

Talouden kymmenen rakentavinta ajatusta

Björn Wahlroos kirjoitti kirjan talouden kymmenestä tuhoisimmasta ajatuksesta. Jatkan samasta aiheesta, mutta positiivisesti: tässä talouden kymmenen rakentavinta ajatusta, jotka seuraavan eduskunnan pitäisi toteuttaa. 1. Valtiontalous tasapainoon

Lue lisää »
Media
Matti

Matti Ylen vaalitentissä

Ylen vaalitentti 2015 YLE laittoi kovat piippuun Vaaligalleria-tentissään, varmasti yksi haastavimmista tv-haastatteluista ikinä – mutta sehän on vaan hyvä, haasteita pelkäämättä tässä on eduskuntaakin kohti

Lue lisää »