Category: Viikon tukija
-
Viikon tukija: Katri Kaijalainen, Branch Manager
”Olen ollut opiskeluaikoina mukana monessa projektissa Matin kanssa. Olemme myös yhtiökumppaneita, perustimme Stop the Press -bilebändiämme varten firman. Matti osaa keskustellen tuoda ihmiset yhteisen asian ääreen sekä sitoutumaan siihen mitä yhdessä päätetään. Hän ottaa kanssaihmiset huomioon ja negatiivisimpinakin hetkinä kääntää tilanteen voitoksi, vaikka sitten huumorin keinoin. Suomi tarvitsee kansanedustajia, jotka pystyvät tekemään yhteistyötä keskenään. Matti…
-
Viikon tukija: Aku Aarva, HELGAn pääsihteeri
Tunnen Matin opiskelijaliikkeen ajoilta. Hän oli jo ylioppilaskunnassa iso tekijä ja pääsin kuuntelemaan Matin luentoja ja koulutuksia. Ensifiilikseni Matista oli kunnioitus ja sama jatkuu vieläkin. Matti on todella fiksu kaveri ja moderni ajattelija, joka on kehittynyt jatkuvasti eteenpäin. Eduskunnassa on tällä hetkellä vääristynyt ikäjakauma. Jotta Arkadianmäellä todella edustettaisiin kansaa niin siellä pitäisi olla enemmän noin…
-
Viikon tukija: Antti Melander, KY-säätiön asiamies
Suomi tarvitsee kansanedustajia, jotka ovat valmiita tekemään ratkaisuja eivätkä vain puhumaan niistä. Arvostan Matissa sitä, että hän todella antaa kaikkensa silloin kun on tärkeät asiat kyseessä.
-
Viikon tukija: Erkka Saarinen, Research Analyst, Nasdaq
Minä aion äänestää Mattia. Suomi tarvitsee hänen kaltaisiaan osaajia ja innostajia. Aänestäisin häntä puolueesta riippumatta. Äänestä sinäkin.
-
Viikon tukija: Niklas Huotari, Partner, Epic Foods
Minulle on tärkeää, että yhteiskunnalliset toimijat eivät elä vain oman puolueensa kuplassa, vaan pystyvät nousemaan pikkupolitikoinnin yläpuolelle. On ollut hienoa nähdä, että Matti on kerännyt arvostusta ympäri puoluekenttää ja sen ulkopuolella.
-
Viikon tukija: Simo Takanen, yrittäjyysaktivisti
Parasta Matissa on tapansa suhtautua politiikkaan asioiden edistämiskeinona, eikä omien tai puolueen etujen ajamisena. Matilla on myös vahva ymmärrys yrittäjyyden tärkeydestä Suomen nostamisessa takaisin jaloilleen, ympäristöarvoja unohtamatta.
-
Viikon tukija: Sini Korpinen, poliittinen avustaja, MEP Henna Virkkunen
Suomalaiset ansaitsevat edustajikseen niitä, jotka eivät pelkää. Jotka näkevät kansainvälistyvässä maailmassa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Jotka luovat ympärilleen hyvää henkeä ja toivoa. Siksi soisin helsinkiläisen valinnan olevan Matti.
-
Viikon tukijat: Sauli Böhm & Aku-Jaakko Saukkonen, Foundzan perustajat
Matti on uusille ideoille avoin ja niiden toteuttamista pelkäämätön toiminnan mies, jonka haluamme toimivan myös kaltaistemme uusien yrittäjien äänenä suomalaisessa päätöksenteossa. Emme kaipaa eduskuntaan omaan pussiin pelaavia pyrkyreitä, vaan Matin kaltaisia avarakatseisia ja järkiperusteilla katsantokantojaan tarkistavia tiimipelaajia.
-
Viikon tukija: Jenni Kuusivuori, alumnisuhteiden koordinaattori
En voi kuvitella Mattia parempaa ihmistä yhteisiä asioitamme hoitamaan. Matille hyvän edistäminen yhteiskunnassa on sydämen asia, ja hänen kyvykkyytensä riittää vaikeiden haasteiden ratkaisemiseen, joita Suomessa ensi vaalikaudella väistämättä riittää.
-
Viikon tukija: Jaakko Jäätmaa, liikkeenjohdon konsultti
Matilla on ilmiömäinen kyky saada ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen ja ponnistelemaan kohti yhteisiä tavoitteita. Kun pohdin, millainen olisi sopiva henkilö hoitamaan tärkeitä yhteisiä asioitamme ja viemään Suomea ennakkoluulottomasti eteenpäin, en voi olla ajattelematta Mattia – hän täyttää kaikki kriteerit kirkkaasti.